Aloittaminen on jännittävää. Kuin särkisi tuon lasin ja lähtisi ulos pimeään tai astuisi heikolle jäälle. Jos se kestää voi päästä vaikka merten taa, jos ei on palattava omia jälkiään takaisin. Voinen siis lopettaa jos tämä ei tunnu omalta jutulta.

Blogin pitäminen on seilannut hentoisena ajatuksena takaraivossa. Nyt minut sai innostumaan toinen blogi, josta löytyi minulle sopivia ruokaohjeita. Ruokavalioni on niin rajoitettu, että olen joutunut kehittelemään omia ohjeita. Kait niitä voisi toisillekin jakaa.

Runot ovat ruisleipääni. Leivon niitä päivittäin. Niitä on siis odotettavissa tähän blogiinkin. Jos tyyliäni jotenkin kuvailisin se on maanläheistä ja puheenomaista. Tässä yksi tanka nyt aluksi.

Sinä poikani
minut, äidin, kasvatit.
Sinä tyttöni
minusta särmät hioit.
Nyt vain tuoli narisee.